Working Papers, Hanken School of Economics
No 510:
Open Access –julkaiseminen, linkittäminen ja tekijänoikeus - selvitys verkkojulkaisusopimuksissa huomioitavista seikoista
Olli Vilanka ()
Abstract: Kirjastoissa ja yliopistoissa tapahtuvaa tieteellisten
töiden verkkokäyttöä koskevat tekijänoikeudelliset kysymykset ovat
viimeaikoina aiheuttaneet päänvaivaa. Tietoverkot ja digitaalinen ympäristö
muodostavatkin tekijänoikeuden kannalta erityisen soveltamisympäristön
johon perehtyminen edellyttää tarkempaa tietämystä tiedon siirtämisestä,
tietokannoista sekä ylipäätään tietoverkkoihin liittyvistä teknisistä
toiminnoista. Koska sovelletut tekniset ratkaisut poikkeavat eri
yhteyksissä toisistaan, pyrin kirjoituksessa yleisellä tasolla selvittämään
niitä käyttäjien ja oikeudenhaltijoiden välisiä tekijän- ja
sopimusoikeudellisia kysymyksiä, joita teosten käyttö tietoverkoissa
aiheuttaa. Pyrkimyksenä on tuoda esiin ne tekijänoikeudellisesti
merkitykselliset seikat, jotka verkkojulkaisuja arkistoitaessa,
välitettäessä sekä linkkejä käytettäessä tulisi alkuperäisten tekijöiden,
kustantajien ja verkkojulkaisijoiden (esimerkiksi kirjasto tai yliopisto)
välisissä sopimuksissa ottaa huomioon. Kysymyksiä tarkastellaan erityisesti
julkaisijan näkökulmasta. Esitys sisältää myös kustantajien lupakäytäntöä
käsittelevän empiirisen tutkimuksen. Tutkimuksessa on tarkasteltu kuinka
usein kustantajat ovat vuosien 2000 – 2003 välisenä aikana myöntäneet luvan
julkaista väitöskirjan artikkeli osana väitöskirjaa Teknillisen
korkeakoulun avoimella ei kaupallisella www-palvelimella. Koska linkeillä
on verkkojulkaisutoiminnassa usein merkittävä rooli, mutta niiden
tekijänoikeudellinen asema on epäselvä, kirjoituksen jälkimmäisessä osiossa
perehdytään linkkien tekijänoikeudelliseen asemaan.
Keywords: tekijänoikeus; open access; verkkojulkaiseminen; linkittäminen; tietoverkot; (follow links to similar papers)
43 pages, June 6, 2005
Before downloading any of the electronic versions below
you should read our statement on
copyright.
Download GhostScript
for viewing Postscript files and the
Acrobat Reader for viewing and printing pdf files.
Full text versions of the paper:
510-951-555-884-0.pdf
Download Statistics
Questions (including download problems) about the papers in this series should be directed to Staffan Dellringer ()
Report other problems with accessing this service to Sune Karlsson ()
or Helena Lundin ().
Programing by
Design by Joakim Ekebom